Moikka! Olen Laura, Tarinalennokin perustaja.
Olen kauppatieteiden maisteri, graafinen suunnittelija tarinallistaja ja videointoilija.
Kerro mihin tähtäät, niin autan sinut eteenpäin.
Ala-asteella jouduin usein vaikeuksiin, koska minulla oli luontainen kyky saada muut oppilaat innostumaan asioista, jotka eivät valitettavasti aina liittyneet tunnin aiheeseen. Ammattikorkeakoulussa harmaahapsinen palveluliiketoiminnan opettaja tokaisi, että olen luovin opiskelija, jonka hän on urallaan tavannut. Vastasin tietäväni olevan väärässä koulussa. Vuonna 2019 istuin Pariisilaisessa pubissa, kun italialainen entinen kollegani sanoi tulleensa paikan päälle vain kuullakseni tarinoitani. Ehkä tässä oli jotain, josta yhdistelemällä voisi kehittyä jotain.
Idea omasta yrityksestä alkoi kytemään ja rupesin rakentamaan oman näköistä urapolkua kaiken kokemani paketoimiseen. Opiskelin kirjoittamista, brändäystä ja videoeditointia. Suoritin graafisen suunnittelijan tutkinnon 2023 sekä kauppatieteiden maisterin tutkinnon keskittyen matkailumarkkinoinnin tarinallistamiseen vuonna 2024. Aloitin työskentelemään freelancerina vuonna 2021, mutta yritykseni lähti lentoon vasta opintojeni päätyttyä.
Tarinalennokin tavoitteena on tukea pieniä yrityksiä ja auttaa niitä kertomaan itsestään ja tuotteistaan tavoilla, jotka saavat heidät kukoistamaan ja menestymään. Tämä kertominen, eli markkinointi- ja brändiviestintä, voi tapahtua esimerkiksi nettisivuilla, Google Adseissa, sosiaalisessa mediassa, esitteissä tai vaikka YouTubessa. Kaikki riippuu siitä mihin sinä ja yrityksesi tähtäätte.
Miksi Tarinalennokki?
Tarinalennokissa yhdistyy tietotekninen osaaminen, analyyttinen akateemisuus sekä idearikas luomisen voima. Se on yhden pysähdyksen markkinointitoimisto monipuolisilla palveluilla, jotka kehitetään aina ytimekkään bränditarinan ympärille. Tällä varmistetaan yhtenäinen imago, joka markkinoi kuin itse itseään. Tarinalennokissa ei mene sormi suuhun, sillä ongelmanratkaisu ja haasteet ovat meille kuin polttoainetta sekä meillä on laaja osaajien verkosto käytettävissämme.
Missio
Tarinalennokin tavoitteena on tukea pieniä yrityksiä kertomaan itsestään ja tuotteistaan tavoilla, jotka saavat heidät kukoistamaan. Tämä kertominen, eli markkinointi- ja brändiviestintä, voi tapahtua esimerkiksi nettisivuilla, Google Adseissa, sosiaalisessa mediassa, esitteissä tai vaikka Youtubessa. Kaikki riippuu siitä, mihin sinä ja yrityksesi tähtäätte. Me tähtäämme sinun auttamiseesi kohti tavoitettasi.
Arvolupaus
Tarinalennokissa arvostamme aitoutta, luovuutta ja yrityksesi persoonaa. Emme harrasta päälle liimaamista, huijausta, samistelua tai viherpesua, emmekä myöskään vain täytä markkinoinnille ja viestinnälle varattua tilaa, vaan pyrimme luomaan sisältöä, joka jo itsessään tuottaa arvoa vastaanottajalleen. Olen täällä hiomassa timanttista brändiäsi ja siitä viestimistä, emme keksimässä sitä tyhjästä.